Ääni on kehon oma instrumentti

Musiikissa kuulee usein käytettävän termiä ääniala tai äänilaji. Monesti sillä viitataan laulajan äänen sävelkorkeuteen, mutta myös jokaisella soittimella on oma äänialansa. Kukin ääniala luo omanlaisensa tunnelman ja luovat kuulijalle erilaisia mielleyhtymiä. Ei ole olemassa tarkkoja rajoja, mitä äänialoja missäkin musiikissa voidaan käyttää, mutta usein tietyn tyyppiset äänialat yhdistetään tiettyyn musiikkityyppiin.

Mitä ääniala tarkoittaa?

Ääniala koostuu kaikista niistä sävelkorkeuksista, joita laulaja tai soitin pystyy tuottamaan. Ääniala muodostuu siis matalimman ja korkeimman sävelen välillä olevista kaikista sävelkorkeuksista. Äänialat ovat tärkein perusta, kun määritellään laulajan äänityyppiä. Kaikille lienee tuttu laulajan äänityyppien luokitteleminen sopraanosta bassoon. Nämä ääniluokat perustuvat taajuuksiin, joilla ääni soi.

Esimerkiksi sopraanon ääni soi 240-1170 hertsin taajuudella, kun taas mörisevä bassoääni soi 80-330 hertsin alueella. Tietysti laulajat pystyvät tuottamaan ääniä skaalan ulkopuolella, mutta vahvin ja puhtain ääni onnistuu mainittujen taajuuksien sisällä. Luokittelu bassosta sopraanoon on vakiintunut yleiseen käyttöön, joskin aiemmin on käytetty myös muilla tavoin tehtyjä luokitteluja.

Erilaisia tapoja luokitella äänialoja

Niin kuin edellä mainittu, ääni luokitellaan tavallisimmin äänialoihin sen korkeuden perusteella. Jokaisella laulajalla on oma, luonnollinen äänen korkeus, joka määräytyy suoraan anatomisin säännöin – mitä pidemmät äänihuulet ovat, sitä matalampi on laulajan ääniala. Ääni muodostuu kurkunpäässä äänihuulten värähdellessä ilman kulkiessa niiden ohitse. Matalassa äänessä värähtely tapahtuu hitaammin ja korkeassa äänessä nopeammin.

Äänialan lisäksi ääni voidaan luokitella myös äänityyppeihin, kuten rintaääneen, kurkkuääneen, falsettoon tai sekoitettuun äänialaan. Nämä eivät ole tarkkoja tai yleisesti käytettyjä termejä, mutta käyttökelpoisia kuvailemaan erilaisia äänenlaatuja. Taitava laulaja vaihtelee näiden välillä ongelmitta ja osaa luoda tulkintaansa uusia, syvempiä sävyjä käyttämällä niitä tehokeinoina ja alleviivaamaan tiettyä kappaleen osaa.

Erilaiset äänenlaadut

Rintaääni on usein matala, painava ja voimakas. Nimi tulee tuntemuksista, joita äänen tuottaminen saa aikaan rintakehässä. Se resonoi voimakkaasti, ja monet ihmiset tuntevat sen normaalissa puheessa tai huutaessaan. Kurkkuääni taas on vähemmän soiva, ja se saa aikaan tunteen äänen syntymisestä kurkun alueella. Kurkkuäänessä voi olla erikoispiirteenä tietty kireys tai käheys.

Falsetto on suoraan käännettynä false eli väärä. Se on tietyllä tapaa hyvin kuvaava, sillä kyseessä ei ole luonnollinen, automaattinen tapa tuottaa ääntä. Falsetossa laulaessa vain äänihuulien kalvomaiset reunat värähtelevät, kun normaalisti koko äänihuuli osallistuu äänen tuottamiseen. Falsetto on hyvin korkea, äärimmäinen laulutapa. Se on luontevampi naisille, mutta onnistuu myös miehiltä.

Äänityypit oopperassa

Jokainen, joka tuntee vähänkään oopperan maailmaa, osaa varmasti nimetä ainakin muutamia erilaisia äänityyppejä, sillä ne ovat hyvin yleisesti käytettyjä termejä. Miesten äänityyppejä kuvataan basso-, baritoni- ja tenori-termeillä. Basso on kaikkein matalin, kun taas tenori on yleensä miesten korkein ääni. Toki poikkeuksiakin löytyy – myös mieslaulajat voivat päästä luontevasti korkeammille äänialoille.

Naisten äänityyppejä kuvataan yleensä termeillä kontra-altto-, mezzosopraano- ja sopraano. Kaikkein korkein ja heleäsointisin äänityyppi on sopraano. Erittäin teknisessä oopperalaulussa äänen tyypit lajitellaan vielä hienosyisemmin perustuen ei vain äänialaan, mutta myös esimerkiksi äänen sävyyn ja sointiväriin. Suurin osa tämän tason laulajista on keskittynyt vain omaan äänialaansa, muutamaa harvinaista poikkeusta lukuun ottamatta.

Äänityypit kuorolaulussa

Kuorossa laulavien äänialojen luokittelussa tulee ottaa huomioon stemmat, eli kuoron kappaleiden eri osat moniäänisissä teoksissa. Valinnan stemmojen jaottelusta tekee aina kuoronjohtaja. Varsinkin nuorten kuoroissa äänialaa tulisi testata usein, sillä nuoren kasvaessa äänihuulten kehitys on jatkuvaa, mikä johtaa myös äänen muutoksiin. Varsinkin pojilla äänen muutokset voivat olla nopeita ja dramaattisia.

Kuoroissa äänityypit jaotellaan sopraanoihin, alttoihin, tenoreihin ja bassoihin – perusluonteeltaan äänityypit ovat samanlaiset kuin oopperalaulussakin. Kuorolaulussa yksilön rooli korostuu vähemmän, joten kullekin laulajalle määritellään kapea-alainen rooli, jonka sisällä laulaja liikkuu vaivatta. Tätä helpottaakseen äänityypit on jaettu vielä pienempiin lohkoihin, kuten ykkös- ja kakkossopraanoon, ykkös- ja kakkosalttoon ja niin edespäin.

Äänialat pop- ja rockmusiikissa

Rock- ja popmusiikissa jokainen erilainen äänilaji voi loistaa, jos sitä osataan käyttää oikein. Rock- ja popmusiikkia eivät sido minkäänlaiset ennakko-odotukset eivätkä tarkat normit, vaan laulajat voivat antaa luovuutensa kukkia täydellä voimallaan. Tämä näkyy myös äänen käytössä. Pop- ja rock-maailmasta löytyy useita artisteja, jotka osaavat taituroida uskomattomalla tavalla äänialojen välillä.

Hyviä esimerkkejä äänen hallinnasta ja laaja-alaisesta, vaivattomasta äänialan vaihtelusta ovat esimerkiksi Queenin laulaja Freddie Mercury, Guns N’ Roses -bändin laulaja Axl Rose tai kotimaisista laulajista Ville Valo. Äänialojen lisäksi pop- ja rock-musiikissa korostuvat erityisesti erilaiset musiikille omaleimaisuutta antavat äänenkäytön tekniikat, kuten esimerkiksi aiemmin artikkelissa mainitut rintaääni ja kurkkuääni.

Äänityypit kansanperinteissä

Erilaiset äänilajit voivat olla myös osa kulttuuria ja kansanperinnettä. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan inuiittien kulttuuriperinteeseen kuuluu inuiittinaisten harrastama kurkkulaulu, joka on eräänlaista laulun ja murinan sekoitusta. Sveitsin kulttuuriin kuuluu vahvasti jodlaus, jossa ääntä vaihdellaan normaalista äänialasta falsettiin nopein hyppelyin. Myös Suomesta löytyy loistava esimerkki – saamelaisten kansanperinteeseen kuuluva, kurkunpäällä leikittelevä joikaaminen.

Ääntä voi kehittää

Erilaiset äänialat ja -tyypit voivat määritellä laulajan paikan musiikkiryhmässä, mutta eivät sido pysyvästi. Ääniala määräytyy luontoäidin suomien lahjojen mukaisesti, mutta omaa äänialaa voi kehittää laajemmaksi, ja ääntä voi oppia hallitsemaan paremmin. Lisäksi eri laulutekniikoita opettelemalla ääneen voi saada lisää moniulotteisuutta. Laulajat, jotka osaavat käyttää ääntään, omaavat maailman monipuolisimman instrumentin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *